Tillbaka Henkinen hyvinvointi ja jaksaminen

Artikkeli – Artikkeli

Henkinen hyvinvointi ja jaksaminen

20.05.2020

MTK-Satakunnan Varavoimaa Farmarille -palvelun kautta on mahdollista saada tukea henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen.

Mela myöntää maatalousyrittäjille 500 €:n ostopalvelusitoumuksia joko yksilö- tai pariterapiakäynneille. Ostopalvelusitoumus on henkilökohtainen, useampi tilalla voi saada sen. Haku on yksinkertainen ja se tehdään Varavoimaa Farmarille työntekijän kanssa. Lisätietoja ostopalvelusitoumuksesta löytyy Melan verkkosivuilta.

Tunne oman arjen hallinnasta on tärkeää. Maatalousyrittäjä kohtaa työssään paljon vaatimuksia sekä valvontaa. Lisäksi epävarmuus tulevista määräyksistä ja tuista sekä niiden vaikutuksesta tulevaisuuteen aiheuttaa ymmärrettävästi ajoittain turhautumista. Omat vaikuttamismahdollisuudet tähän voi tuntua vähäiseltä. Maatilalla on kuitenkin useita asioita, joihin voit yrittäjänä vaikuttaa. Kokonaisuus muodostuu pienistä osioista. Kun kohdennat toimintasi pieniin osiin kerrallaan, jakaantuu kokonaisuus enemmän hallittavaksi. Aseta itsellesi erilaisia tavoitteita; lyhyelle ajalle, esimerkiksi työpäivälle, sekä pitkälle tähtäimelle, esimerkiksi kuukaudeksi, vuodeksi tai pidemmäksi aikaa. Tavoitteet ja tulevaisuuden näkeminen auttavat jaksamisessa. 

Katso video "Jaksamisen rajat" täältä. Video on LähiTapiolan, Melan ja MTK:n yhteistyössä tuottamasta Turvallinen maatila-videosarjasta.

 

Ajatusten jakaminen

 

Maatalousyrittäjän ei tarvitse olla yksin ajatustensa ja ongelmiensa kanssa. Maaseudun tukihenkilöverkko on palvelu, jonka kautta on mahdollista saada maatalousyrittäjän arkea ymmärtävä ihminen keskusteluavuksi tarvittaessa. Maaseudun tukihenkilöverkon Palveleva Maaseutupuhelin päivystää iltaisin (puh. 010 504 57 60 klo 18-22). Parisuhdeongelmissa auttavia tahoja ovat muun muassa perheasiain neuvottelukeskukset, perheneuvolat ja – klinikat ja muut kunnan alueella järjestettävät palvelut. Tukinet on netissä toimiva kriisikeskus, joka auttaa kaikenlaisissa arjen kriisitilanteissa.

 

Vapaa-aika

 

Kiireinen elämänrytmi ja työn paljous aiheuttavat vapaa-ajan vähyyttä. Jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin tärkeää, että vapaata on.  Vapaa-ajan ei tarvitse olla aina ihmeellistä, tärkeintä on, että päivittäin olisi hetki, jolloin et mieti tilan asioita, tekemättömiä töitä tai tukipäätöksiä. Toisinaan tämä voi olla vaikeaa, joten siihen on hyvä panostaa tietoisesti. Päivän päätteeksi keskustele jonkun kanssa tai tee jotain muuta sellaista, joka auttaa sinua hetkeksi katkaisemaan päivän kiireen.

Iän tuomat muutokset vaikuttavat osaltaan arjen kokemiseen. Työvuosien aikana kertynyt kokemus auttaa monessa, mutta samalla vaadittuihin muutoksiin vastaaminen voi tuntua kuormittavammalta kuin aiemmin. Tuettuja lomia maatalousyrittäjille järjestää Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry.

 

Tukea mielenterveyteen ja päihteiden käytön vähentämiseen

 

Alkoholinkäyttö kuuluu monelle tavallisena, hallittuna tapana, osaksi elämää. Toisilla alkoholinkäyttö ylittää kuitenkin kohtuukäytön rajat. Itsestä tavalliselta tuntuva alkoholinkäyttökin saattaa olla määrältään terveydelle haitallista ja lisätä myös riskiä riippuvuuden syntymiseen. Omaa alkoholinkäyttöä on jokaisen hyvä miettiä ja tarvittaessa myös haastaa itseä. Pystynkö halutessani olemaan ilman alkoholia?

Päihdelinkistä löydät testejä alkoholin käyttöön liittyen sekä omatoimisen muutoksen ohjelmia erilaisista riippuvaisuuksista, kuten päihde- ja rahapeliriippuvuuksista. Päihdelinkissä on myös mielialakysely sekä paljon tietoa ja tukea, testaat sitten itseäsi tai läheistäsi. Testit auttavat havaitsemaan, missä mennään. Mielenterveystalon verkkosivuilta löytyy paljon erilaista tietoutta ja oppaita riippuvuuksiin ja henkiseen hyvinvointiin liittyen.

Auttavia tahoja päihdeongelmissa ovat esimerkiksi A-klinikat ja kunnan järjestämät mielenterveys- ja päihdepalvelut sekä vertaistukeen pohjautuva AA. Liikkeelle voit lähteä esimerkiksi soittamalla kuntasi terveyskeskukseen.

MTK-Satakunnan Varavoimaa Farmarille -palveluun voit olla yhteydessä missä tahansa henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvässä asiassa.

Siirry Varavoimaa Farmarille etusivulle