Back Liiku sinulle sopivasti. Vaikuta omilla valinnoillasi.

Artikkeli – Artikkeli

Liiku sinulle sopivasti. Vaikuta omilla valinnoillasi.

05.06.2019

Lähteäkö liikkeelle?
Lähteäkö liikkeelle?

Fyysinen hyvinvointi muodostuu liikunnasta ja ravitsemuksesta. Omaan fyysiseen hyvinvointiin voit vaikuttaa päivittäisillä valinnoilla.

Työssään maatalousyrittäjä on paljon liikkeellä, mutta myös koneilla ajamisen osuus työajasta on korkea. Työssä tapahtuva liikunta on myös usein saman tyyppistä päivittäin. Toistuvat samankaltaiset liikeradat altistavat kulumille. Olisikin hyvä harrastaa liikuntaa työtehtävien ulkopuolellakin. Huomioi myös työn taotus. Astu välillä alas traktorista ja hyödynnä ympäristöä taukojumpan järjestämiseksi.

Esimerkiksi metsäjumppa sopii taukojumpaksi tai kuntojumpaksi.

 

Niska- ja hartiavaivat

Maatalousyrittäjillä on etenkin niska- ja hartiavaivoja. Päivittäinen hartioiden pyörittely ja niskan venyttely voi olla helppo apu arkeen. Työskennellessä on hyvä havaita omia työskentelytapoja. Koneilla ajettaessa tulee huomioida, että ajoasentoon vaikuttavat säädöt ovat kohdallaan koneen käyttäjälle. Säätöjen ei siis tulisi olla maatilakohtaisia, vaan käyttäjäkohtaisia. Melan sivuilta löytyy Niska ja hartiat kuntoon  –esite. Hyviä vinkkejä löydät myös esimerkiksi Selkäliiton sivuilta.

 

Omat työskentelytavat

Ergonomian huomioiminen työskennellessä on olennaista. Tilanteissa luontevilta tuntuvat työskentelyasennot saattavat olla kiputilojen taustalla niiden väärän kuormittavuuden vuoksi. Repivät, nopeat liikkeet etenkin suurella kuormituksella aiheuttavat pahimmassa tapauksessa pysyviä kiputiloja. Ota nostoissa huomioon selän asento, kiristä vatsalihakset tietoisesti, koukista polvia, ota tukevasti kiinni nostettavasta kohteesta ja nosta rauhallisesti. Tällaisilla pienillä teoilla parannat itse oman hyvinvointisi edellytyksiä.

 

Vinkkejä liikkumiseen

Liikunnan tyyli on hyvä valita sellaiseksi, joka toimisi vastapainona työaikana tapahtuvalle liikunnalle. Venyttävät ja syviä lihaksia vahvistavat liikuntamuodot ovat erinomaisia, kuten jooga, toki kuitenkin kävelylenkkikin on oivallinen valinta. Liikunnan tarkoitus ei ole olla pakkopullaa, se on panostamista omaan hyvinvointiin. Valitse siis itsellesi sopiva tapa liikkua! Älypuhelimiin on saatavilla monenlaisia muutamien minuuttien jumppasovelluksia ja internetin videopalveluista on helposti löydettävissä ideoita lyhyisiin jumppiin ja venyttelyihin. Kokeile rohkeasti uusiakin asioita.

Painoa kertyy herkästi, kun ruoasta saatava energiamäärä on yli tarpeen kulutukseen nähden. Avuksi on olemassa useita painonhallintaryhmiä sekä oppaita painonhallintaan. Painonhallinnassa sinua auttaa muun muassa työterveyshuolto. Voit hakea vinkkejä ja ohjeita myös verkosta. Osa verkossa olevista painonhallintaryhmistä on maksuttomia, osa maksullisia. 

 

Kuntoutus

Maatalousyrittäjille on erilaisia kuntoutusmahdollisuuksia. Osa kuntoutuksista on tarkoitettu työkyvyn ylläpitämiseen, osa heikentyneen työkyvyn kohentamiseen. Kuntoutusasioissa on hyvä kääntyä oman työterveyshuollon puoleen. Lisätietoja kuntoutuksiin liittyen löydät muun muassa Melasta.

Siirry Varavoimaa Farmarille etusivulle