Tillbaka Taistelu rikkakananhirssiä vastaan jatkuu – Hukkakaurakin meinaa viheliäisyydessään jäädä kakkoseksi

Ajankohtaista

Taistelu rikkakananhirssiä vastaan jatkuu – Hukkakaurakin meinaa viheliäisyydessään jäädä kakkoseksi

03.09.2024

Rikkakananhirssi on haitallisuudessaan ohittamassa jo hukkakauran. Peltolohkojen tarkkailu on nyt tärkeässä asemassa.

Rikkakananhirssi on 1-vuotinen heinä, joka hyötyy kuumista kesistä. Se on haitallinen vieraslaji ja yksi pahimmista rikkakasveista, jolla on kyky haitata kemiallisesti muiden kasvien kasvua. Rikkakananhirssi hyödyntää tehokkaasti typpeä, ja pystyy käyttämään jopa 4/5 maaperän typpivarannoista. Leviäminen on sille lasten leikkiä, sillä jo yksi iso kasvi voi tuottaa jopa 80 000 itämiskykyistä siementä, joiden on todettu säilyvän tietyissä suotuisissa olosuhteissa kymmenenkin vuotta.

Vakiintuneena lajina rikkakananhirssi on Etelä-Skandinaviassa ja Virossa. Pohjoismaissa tilanne on viime vuosina pahentunut. Kotimaiset siemenviljelykset ovat vielä toistaiseksi säästyneet rikkakananhirssiltä, mutta ulkomaisissa siemenseoksissa se on jo yleisempi tuttavuus. Ruokaviraston ottamien näytteiden mukaan rikkakananhirssiä on erityisesti ulkomaisissa, maisema- ja niittykasviseoksissa, jotka nykypäivänä ovat suosittuja kylvettäviä luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi.

Vieraslajien torjunnassa korostuu neljä tärkeää tehtävää: tunnistaminen, ennaltaehkäisy, tarkkailu ja oikea-aikainen torjunta.

Ennaltaehkäisyssä yksi tärkeimmistä seikoista on käyttää kotimaista ja sertifioitua siementä, jonka lajipuhtaus on taattu tarkalla seulonnalla. Rikkakananhirssin tunnistaminen kasvun eri vaiheissa on tärkeää, jotta se voidaan torjua ajoissa. Oikea-aikainen ja tehokas torjunta on vieraslajien kohdalla ensiarvoisen tärkeää, siksi kasvustojen tarkkailu ja seuranta on kaiken a ja o, jotta toimiin voidaan ryhtyä hyvissä ajoin.

MTK-Satakunnan Muutosvoimaa tulevaan-hanke ja Pyhäjärvi-instituutin Biodiversiteetin tarjoamien ekosysteemipalvelujen käytön tehostaminen Satakunnan maatiloilla-hanke, järjestivät yhdessä vieraslaji-webinaarin. Webinaari oli osa Iltapäiväkaffeet viljelijöiden kanssa-webinaarisarjaa. Webinaarin vierailija, Ruokaviraston asiantuntija Sami Markkanen johdatti kuulijat vieraslajien maailmaan.

Katso alla olevasta videosta webinaarin tallenne, ja nappaa hyödyllistä tietoa tukan juureen rikkakananhirssistä ja muista luomakunnan vieraista vihulaisista.

 

Lue aiheesta lisää:

Vieraslajit.fi; Rikkakananhirssiryhmä

Ruokavirasto; Tunnista rikkakananhirssi ja viherpantaheinä

Ruokaviraston blogi; Rikkakananhirssi – vaikea ylittää haitallisuudessa

Ruokaviraston blogi; kooste rikkakananhirssin torjunnasta