Back Maatalousmuovien kierrätys

Artikkeli – Jäsenyys

Maatalousmuovien kierrätys

09.09.2024

Muovijätteet muodostavat yhden isoimmista ympäristöongelmista. Kierrätyksellä muovin hiilijalanjälkeä saadaan merkittävästi pienemmäksi.

 

Lähes kaikki maataloudessakin syntyvät muovit ovat kierrätettävissä. Oman haasteensa maatalousmuovien kierrätykseen tuo epäpuhtaudet, joita niissä on usein enemmän kuin muissa muovijätteissä. Usein maatalousmuovijätteen pesuprosessilta vaaditaan paljon enemmän kuin muiden muovijätteiden. Epäpuhtauksien lisäksi maatalousmuovien kierrätyksessä on myös logistinen haaste, sillä suomi on pinta-alaltaan iso maa ja välimatkat pitkiä; muovi haetaan pieninä erinä kaukana toisistaan sijaitsevilta tiloilta.

 

Muovien kierrätystä pyritään edistämään kaikin tavoin, niin kansallisella kuin Euroopan unioninkin tasolla. Ympäristöministeriön muovin kiertotalouden toimenpideohjelma, Muovitiekartta Suomelle valmistui vuonna 2018. Kansallinen ohjelma tarkastelee muoveihin liittyviä haasteita, pohtii ratkaisumahdollisuuksia ja määrittelee toimia, joilla haasteisiin pystyttäisiin vastaamaan. Ohjelman tavoitteena on vauhdittaa muovin kestävää kiertotaloutta.

 

Toimenpideohjelman yksi alue pureutuu maatalous- ja puutarhamuovien kierrätyksen ja korvauksen tehostamiseen. Suomen muovitiekartan toimista syntyi myös ammattilaisten käyttöön tarkoitettu maatilojen ja puutarhojen muoviopas. Verkosta löytyvä opas antaa ohjeita maatiloilla, puutarhoissa ja kasvihuoneissa syntyvän jätteen kierrättämiseen, niin että se olisi entistä vaivattomampaa.

 

Suomeen on perustettu maatalousmuovien vapaaehtoinen ja voittoa tavoittelematon kierrätysyhteisö Suomen Maatalousmuovien Kierrätys Oy, lyhyemmin SuMaKi Oy. Kierrätysyhteisö ottaa vastuualueekseen valtakunnallisen keräysjärjestelmän kehittämisen, jotta maatalousmuovit saataisiin kerättyä ja kierrätettyä mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti. Yhtiön tavoitteena on kehittää kustannustehokas toimintamalli maatalousmuovien keräykseen ja kierrätykseen. Maksuton kerääminen aloitetaan suoraan maatiloilta elokuussa 2024 asteittain ja prosessia päivitetään matkan varrella.

 

Lue lisää maatalousmuoveista ja niiden kierrätyksestä alla olevista linkeistä!

Ympäristöministeriö, Suomen muovi­tiekartta: Vähennä ja vältä, kierrätä ja korvaa

Ruokavirasto, maatilojen ja puutarhojen muoviopas

Sumi Oy, Pakkausten tuottajalla on tuottajavastuu pakkauksestaan

Maa- ja metsätalousministeriö, Maa- ja puutarhatalouden muovipakkaukset ja tuotannossa käytettävät muovit

ProAgria, Maatalouden muovit kannattaa kierrättää

Maatalousmuovien kierrätysyhteisö, Suomen Maatalousmuovien Kierrätys Oy