Blogi – Maatalous ja suomalainen ruoka

Viljamarkkinamaallikon "kapitalistin unelma"

20.02.2020

Viljan tuottajahintojen alhaisuus puhuttaa viljelijöitä taas. Parin heikohkon satovuoden jälkeen saatiin varsin laajalla alueella hyvä sato. Tuottajahintojen lasku oli monelle iso pettymys, sillä hyvän sadon myötä olivat toiveet paremmasta taloudellisesta tuloksesta korkealla.

Hintojen laskulle on vain yksi syy - tarjontaa on enemmän kuin kysyntää. Suomen satotilanne ei juuri isoa hintakuvaa muuta vaan markkinan päävire tulee muualta. Suomen kulutuksen ylittävä tuotanto voimistaa kuitenkin hintojen laskua. En käy tässä tämän tarkemmin tätä lävitse, vaan yritän pohdiskella vaihtoehtoja miten markkina saataisiin terveemmäksi. Terveydellä tarkoitan sitä, että viljan hintataso olisi lähempänä (tai jopa parempi) Keski-Euroopan hintatasoa.

Jos vanhoja vähän muistelee, niin ennen EU-jäsenyyden alkua meillä oli kuvitelma siitä, että Suomen tuottajahintataso olisi hinta Euroopassa ja sen päälle tulisivat kuljetuskustannukset tänne. EU-säädöksiä tiukemmalla glyfosaatti- ja lannoitteiden kadmiumrajalla toivottiin olevan em. asetelmaa vahvistava vaikutus. Tosin kävi - kuten tiedetään.

Tuottajajärjestöltä on vaadittu toimia hintatason vahvistamiseksi. MTK:lta on edellytetty viljan viennin käynnistämistä. Pohjatyötä onkin tälle tehty jo pitkään. Muistan eteläisten MTK-liittojen kustantaneen viljan vientiä koskevan selvityksen jo vuonna 1997. Nyt on tehty samanlaisia selvityksiä mm. MTK:n käynnistämästä vientihankkeesta Farmers Grain Export-hankkeen  (FGE) toimesta. Se on toki tehnyt paljon muutakin. Näiden väliin mahtuu monenlaista koulutusta, tilaisuutta ja selvitystä.

Eteläisten liittojen toimihenkilöt ovat myös saaneet perehdytystä alan ammattilaiselta, joka on pitkään ollut mukana. Aika selkeä kuva on siis olemassa mitä viljan vienti edellyttää. Väittäisin ettei tämä ole juuri muuttunut vuoden 1997 selvityksestä. Hinnat ja jotkin säädökset ovat hiukan ja rahayksikkö muuttunut kokonaan, mutta pääasiat ovat edelleen samat. Yksi uusi organisointi ja yhteistyömahdollisuus on tullut, mutta sitä ei ole vielä juurikaan hyödynnetty. Palaan tähän myöhemmin.

Suomalaiselle viljalle on maailmalla kysyntää erityisesti kauralle. Erityisesti jos laatu on kohdallaan ja meillä on laivallinen samaa lajiketta. Hintataso määräytyy aina kulloisenkin markkinatilanteen mukaan. Vanha sanonta kuuluu, että markkina on aina oikeassa. Sitä vastaan on paha taistella, vaikka kuinka harmittaisi.

Laajamittaisempi vienti on siis täysin mahdollista mutta yhden ison ja merkittävän muutoksen se vaatii. Yhtään vientikauppaa ei voi tehdä, yhtään laivaa ei voi tilata, yhtään vientiagenttia ei maailmalle kannata lähettää, jos myyjällä ei ole varmuutta siitä saako hän tarvittavan viljamäärän oikeine laatuineen kasaan sellaisella hinnalla, että toiminta on vielä kannattavaa. Tähän tarvitaan viljelijöiden sitoutumista. Sitä meillä ei ole. Ja siksi viljan vienti ei ole laajamittaisesti lähtenyt käyntiin - oli sitten kyse viljelijälähtöisestä viennistä tai yhtiöiden toiminnasta. Se ei lähtenyt vuonna 1997 eikä lähde nytkään, ellei tilanne muutu.

Olen ollut lukuisissa ja taas lukuisissa vientiä koskevissa tilaisuuksissa työvuosieni aikana. Yhteistä näissä on se, että vaatimukset ja keskustelu kohdistuvat lähes kokonaan siihen mitä jonkun muun pitäisi tehdä. Aivan liian vähän puhutaan siitä mitä minun tai meidän pitäisi tehdä. Vähintään kaksi kolmannesta keskustelusta pitäisi koskea sitä miten saamme oman porukkamme sitoutumaan ja viljan liikkeelle.  Miksi ei pitkäjännitteisen vientitoiminnan mielekkyyttä ja sen kotimarkkinaa vahvistavaa vaikutusta huomata?

Kukaan ei pysty lupaamaan sitä, että saat aina viljavuoden parhaimman hinnan. Sellaista meediota ei olekaan. Tai jos on, niin hän lienee rahakkaimmilla toimialoilla. No oikeasti - kukaan ei pysty hintatason kehitystä luotettavasti ennustamaan ja kuvitelma siitä, että juuri minä pystyn myymään aina hintahuipussa, ei ole lainkaan realistinen.

Tuottajaorganisaation perustaminen on se uusi tapa yhteistyöhön, johon aiemmin viittasin. Yksinkertaistaen sanottuna tuottajaorganisaatio on yhteistoiminnan muoto, johon kilpailuviranomainen ei voi käytännössä puuttua, jos asiat tehdään oikein. Kyse on siis "kauppaneuvospaukkumaisesti" kapitalistin unelmaorganisaatiosta. Paukkuhan oli 90-luvulla sitä mieltä, että vapaa kilpailu on kapitalistin pahin vihollinen. Luulisi tämän markkina-asetelman kiinnostavan viljelijöitä.

Meillä on siis paljon mahdollisuuksia, mutta mainitsemani sitoutumisasiaa pitää ensin vahvistaa. Se on perustus, jolta voi ponnistaa. Jos perustusta ei ole, tai se on pehmeä - lento päättyy rähmäalastuloon. Olisiko viljaviljelyn kannattavuus ollut jo riittävän pitkään huono, että ala muuttuisi? Toivoa sopii. Tuottajaorganisaatio vaatii myös vahvaa sitoutumista. Siksi se on tärkeää.

MTK:n peltokasvivaliokunta on antanut hyviä ohjeita 14.2.2020. Samoin MTK:n vilja-asiamies Max Schulman joulun tienoilla. Niihin kannattaa tutustua. Ja ennenkaikkea toimia ohjeiden mukaan.

Vilja-asiamiehen kolme pointtia: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/tilaajille-7.140698?aId=1.771487