Takaisin Monipuolinen viljelykierto

Artikkeli – Maatalous ja suomalainen ruoka

Monipuolinen viljelykierto

18.09.2024

Viljelykierto ei ole mikään uusi villitys; sen hyödyt on tiedostettu jo vuosisatojen ajan.

 

Viljelykierto on kasvinvuorottelua samalla kasvupaikalla. Sillä on lukuisia positiivisia vaikutuksia maaperään ja sen eliöstöön, kasvatettaviin kasvilajeihin, satovarmuuteen sekä tilan kannattavuuteen.

 

Monipuolinen viljelykierto on hyväksi peltomaalle, sillä sen avulla maan kasvukuntoa saadaan ylläpidettyä ja lisättyä, jolloin sadontuottokin on varmempaa.

 

Yksipuolinen viljely väsyttää maata. Monipuolinen viljelykierto on hyväksi peltomaalle, sillä sen avulla maan kasvukuntoa saadaan ylläpidettyä ja lisättyä, jolloin sadontuottokin on varmempaa. Eri kasvilajien juuristorakenne ja juurien määrä on erilainen, jolloin ne muokkaavat ja kuohkeuttavat maaperää eri syvyyksiltä, sekä nostavat ravinteita muokkauskerrokseen. Myös maaperän pieneliöstö ja lierot hyödyntävät juurien muodostamia juurikanavia; ne käyttävät vanhoja kasvinosia ravintonaan, jolloin maaperään muodostuu humusta eli orgaanista ainesta, mikä puolestaan nostaa maan multavuutta ja viljavuutta. Juurien ja lierojen muodostamat kanavat toimivat myös luonnollisina sadevesiviemäreinä, jolloin veden johtuminen salaojiin käy mutkattomammin. Kaiken lisäksi kanavat ovat tärkeitä maahengitykselle, niiden kautta happi pääsee maaperään, ja hajotusprosesseista muodostuneet kaasut sieltä pois. Juuret parantavat maan rakennetta, mutta ne myös sitovat maata ja sen ravinteita, mikä taas auttaa ravinnevalumien ja eroosion hillitsemisessä.

Kun pellon kasvukunto lisääntyy, lisääntyy myös kasvien elinvoima. Tämän myötä myös sadot kasvavat ja satovarmuus, sekä sadon laatu parantuvat. Kun samaa kasvilajia ei vuodesta toiseen viljellä samalla lohkolla, eivät myöskään taudit ja tuholaiset siellä viihdy. Monet tuholaiset ja taudit ovat tietyn kasvilajin riesana, kun kasvin viljelypaikka muuttuu vuosittain, säilyvät kasvit terveempinä ja eikä tuholaisista tule riesaa.

Yksipuolisessa viljelyssä on paljon riskejä, sillä jos peltolohkot pyhitetään ainoastaan esimerkiksi kevätviljoille, on riskinä menettää sadot jo pelkästään kasvukaudella vallitsevan huonon sään vuoksi. Sääriskin lisäksi yksipuolisessa viljelyssä on muun muassa sato-, laatu- ja hintariski. Monipuolisen viljelykierron avulla pystytään vähentämään viljelyn riskejä, koska kaikki panokset eivät ole yhden kasvin varassa. Monipuolisen viljelykierron avulla saadaan hajautettua kylvöaikaa, kasvien kestävyyttä eri sääilmiöihin ja niiden kriittisiä kehitysvaiheita, sekä sadon valmistumista. Riskien pienentymisen lisäksi pystytään väljentämään viljelytoimenpiteiden aikaikkunaa ja näin ollen tasoittamaan myös työhuippuja.

 

 

 

Viljelykierron monipuolisuutta on edistänyt EU:n maataloustukiehtojen viljelykiertovaatimus, joka kuuluu pakollisiin perusvaatimuksiin ja koskee suurinta osaa maatiloista. Viljelykiertovaatimuksen tavoitteena on maaperän kasvukunnon säilyttäminen ja parantaminen.

Viljelykierto sisältää kaksi erilaista vaatimusta, joista kummakin pitää toteutua: 1. Vuosittainen viljelykierto: Yksivuotisten viljelykasvien pinta-alasta vähintään 33 prosenttia pitää vaihtaa toiseksi kasviksi. 2. Monivuotinen viljelykierto: Samaa kasvia voi viljellä samalla paikalla enintään kolme vuotta peräkkäin

Viljelykiertovaatimus ei koske tiloja, joiden peltoala on alle 10 hehtaaria, eikä maatalousmaita, jotka ovat kokonaan luonnonmukaisessa tuotannossa. Viljelykiertovaatimus ei koske tilaa myöskään, jos tilan peltoalasta yli 75 % on heinäkasvien tai muiden nurmirehukasvien tuotannossa, kesantona tai palkokasvien viljelyssä tai näiden käyttötapojen yhdistelmänä tai tilan maatalousmaasta yli 75 % on pysyvää nurmea, heinäkasvien tai muiden nurmirehukasvien tuotannossa tai näiden käyttötapojen yhdistelmänä.

 

Lue lisää viljelykierron vaatimuksesta, sekä viljelykierrosta ja sen hyödyistä alla olevista linkeistä!

Ruokavirasto: Tunnetko viljelykierron vaatimukset?

Ruokavirasto: Ehdollisuuden opas – viljelykierto

Maaseutuverkosto: Esimerkki vuotuisen viljelykierron toteutumisesta

Maaseutuverkosto: Esimerkki monivuotisen viljelykierron toteutumisesta

Ympäristökioski: Monipuolinen viljelykierto

Varsinaista luomua: Valitse juuria viljelykiertoon

FARMIT: Tiivistyneille maille apilaa ja sinimailasta

TEHO plus -hanke: Esikasvin vaikutus viljojen, öljykasvien ja perunan viljelyyn

ProAgria: Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi

Satafood: Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon

Kasvukunto: Viljelykierron vaikutus talouteesi