null Osaammeko itse arvostaa sitä, mitä meillä on?

Blogi – Vastuullisuus

Osaammeko itse arvostaa sitä, mitä meillä on?

8.6.2022

Pääsin kertomaan FARMWELL-projektin järjestämään Euroopan teemaverkoston tapaamiseen maatalousyrittäjien mielenterveyden tuesta. Varavoimaa Farmarille muutoksiin -hankkeen ja Välitä Viljelijästä -projektin toimintamalleista oltiin erittäin kiinnostuneita. Ohessa muutama nosto siitä, mikä toiminnasta teki tapaamisessa heränneen keskustelun perusteella erityislaatuista.

 

  1. Toiminta on lähtenyt liikkeelle ruohonjuuritasolta

Maatalousyrittäjille suunnatun matalan kynnyksen avun juuret ovat maaseudulla. Mallia ei ole kehitetty ylhäältä alaspäin vaan malli on rakentunut alhaalta ylöspäin. Koko toiminta sai alkunsa Sastamalan seurakunnan ja paikallisten tuottajayhdistysten yhteistyöstä. MTK-Vammala oli tuottajayhdistyksistä mukana alusta alkaen, muut MTK-yhdistykset Sastamalan alueella liittyivät mukaan vuoden kuluessa.  LEADER-rahoitettu Sastamalan seurakunnan hallinnoima Sastamalan maatalousyrittäjien työhyvinvointihanke toimi vuonna 2012-2014. Toimintamalli laajeni 2013 MTK-Satakunnan hallinnoimana Varavoimaa Farmarille muutoksiin -hankkeisiin, muutamissa vuosissa myös muiden MTK-liittojen hallinnoimiin hankkeisiin ja vuodesta 2017 vastaavanlaista toimintamallia on ollut mahdollista saada joka maakunnassa.  

 

  1. Yhteistyö

MTK-liittojen hyvinvointihankkeiden ja MELA:n Välitä Viljelijästä -projektin työntekijät ovat olleet keskenään tiiviissä yhteistyössä, vaikka rahoituselementit ovat olleet erilaisia. Tämän lisäksi maatalousyrittäjien kanssa työskentelevä sidosryhmäverkosto on merkittävä osa työtä. Maatalousyrittäjille tarjottavan henkilökohtaisen tuen lisäksi tuetaan verkostojen yhteistyötä. Verkostopäivillä pyritään muun muassa tutustuttamaan eri tahoja toisiinsa, jotta sidosryhmäläiset pystyvät myös omatoimisesti yhdistämään maatalousyrittäjän oikeaan tahoon. Talousneuvojat pystyvät ottamaan maatalousyrittäjän kanssa puheeksi hyvinvoinnin ja työterveyshoitajat osaavat kysyä myös taloudesta. Välitä Viljelijästä projektityöntekijään on helppo ottaa yhteyttä niin sidosryhmien edustajien kuin maatalousyrittäjien.

 

  1. Saavutettavuus

Yleisesti avun vastaanottamisen kynnys nähtiin tapaamisessa korkeana. Useasti kuului lause, että maatalousyrittäjä parantaa itsensä työllä eikä uskalla, halua tai tiedä, mistä voisi saada apua tai kuka voisi auttaa tai kuunnella. Yrittäjillä on kokemuksien mukaan huoli siitä, että häntä ei ymmärretä. Tunnistan nämä näkökulmat ja varmasti myös meillä Suomessa on edelleen myös näitä kokemuksia. Välitä Viljelijästä -projekti on saavuttanut maatalousyrittäjät kuitenkin hyvin ja yksin Välitä Viljelijästä -projektissa on ollut maatalousyrittäjäkontakteja tuhansia.

Välitä Viljelijästä -projekti on onnistunut erinomaisesti sellaisessa, jota en itsekään ennen kansainvälistä yhteistyötä ymmärtänyt erityiseksi: Maatalousyrittäjän hyvinvoinnin ABC-koulutuksiin osallistuu maatalousyrittäjiä. Kyseessä on Mielenterveyden ensiapu® 1 -koulutus, jonka sisältö on muokattu maatalousyrittäjän arkeen sopivaksi. Välitä Viljelijästä -projekti maksaa koulutuksen kirjat, ruoat ja yöpymisen. Näin kaksipäiväinen koulutus täynnä asiaa mielenterveyden edistämiseksi on samalla maatalousyrittäjän miniloma. Tämä on erinomainen ratkaisu aiheeseen, sillä muut EU -maat ovat kokeneet, että maatalousyrittäjät eivät osallistu mielenterveyttä käsitteleviin tilaisuuksiin tai ainakaan halua puhua tilaisuuksissa. Suomen maatalousyrittäjät ovat tässä asiassa todella edistyksellisiä. Jaksamisesta ja jaksamattomuudesta, taloushuolista ja parisuhdevaikeuksista voi puhua.

 

Toiminnan kehittyminen Välitä Viljelijästä -projektiksi vaikuttaa EU-tasolla uskomattomalta menestystarinalta ja niinhän se onkin. Miksi toiminta on kentälle niin sopivaa liittynee paljolti siihen, että toiminta on lähtenyt liikkeelle aktiivisesta yhteistyöstä maatalousyrittäjien kanssa ja yhteistyö maatalousyrittäjien kanssa on jatkuvaa. Toiminta on varmasti osoittanut tarpeellisuutensa ja toimintamalli kiinnostaa myös muissa EU-maissa.

 

Tutustu FARMWELL -projektin keräämiin sosiaalisiin innovaatioihin:

Sosiaaliset innovaatiot -tietokanta

Seuraa Melan:n tapahtumia. Näillä sivuilla ilmoitetaan mm. Maatalousyrittäjän hyvinvoinnin ABC-koulutuksista

Melan tapahtumat

 

 

Virve Hindström

virve.hindstrom( at )mtk.fi

FARMRes -projekti, MTK-Satakunta