Keskustelua maatilojen ja maatalousyritysten kausityövoiman tarpeesta on käyty keväällä jo pitkään. Ajattelin valottaa hieman taustoja, jotta myös alan ulkopuoliset pääsevät asiaan paremmin perille.

Maataloutta harjoitetaan Suomessa pääsääntöisesti perheviljelmillä. Tämä tarkoittaa sitä, että valtaosa alalla työskentelevistä on suomalaisia, arviolta 80–90 prosenttia.

Tilojen määrän vähetessä ja tilakokojen kasvaessa ei ole ollut enää mahdollista hoitaa kaikkea työtä omin voimin. Isommilla kotieläintiloilla tarvitaan työntekijöitä ympäri vuoden, kasvukaudella on kiireavuksi palkattava työntekijöitä. Tämä korostuu luonnollisesti marja- ja vihannestiloilla, joilla iso osa työstä on käsityövoittoista.

Vielä 1980-luvulla löytyi kohtuullisesti myös kotimaisia työntekijöitä ja kenties tarvekin oli nykyistä vähäisempi. Vuosien saatossa ja maaseudun asutuksen harventuessa kotimaisia työntekijöitä ei ole ollut enää niin hyvin saatavilla.

Vähitellen yhä useammalle tilalle on tullut työvoima pääasiassa Ukrainasta. Useimmissa tapauksissa tilan kausitöihin saapuvat joka vuosi samat työntekijät, jotka tietävät, miten työt tehdään ja jotka osaavat myös ohjeistaa mahdollisia uusia työntekijöitä.

Tänä vuonna yritykset kohtaavat tilanteen, jossa lähes kaikki työntekijät ovat uusia. Se ei ole varmasti yhdellekään yritykselle ideaali ratkaisu, oli ala mikä tahansa.

Maatilan työt ovat raskaita ja niitä tehdään kelloon ja keliin katsomatta. Kaikille työn kuormittavuus ei luonnollisesti sovi, mikä jo osaltaan rajaa osan työnhakijoista pois.

Olen vakuuttunut, että tiloille saadaan myös erinomaisia kotimaisia työntekijöitä ja toivon, että heistä muodostuu samanlainen vuosittainen yhteistyökumppani kuin ulkomaisistakin työntekijöistä.

Esteeksi saattaa kuitenkin muodostua alan alhainen palkkataso. Kaikille kausityöntekijöille, sekä ulkomaalaisille että kotimaalaisille, maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa, joka on eittämättä suomalaisten keskipalkkaan verrattuna matala.

Ukrainassa kuukausipalkka on täkäläistä tasoa merkittävästi alhaisempi, joten se selittää heidän kiinnostuksensa tulla tänne töihin.

Kausityöntekijän palkkaa miettiessä on hyvä ottaa huomioon, että maanviljelijän oma palkkataso on vielä työntekijääkin alhaisempi. Tämä yksinkertaistettuna siksi, että Suomessa ruuan hinta pyritään EU:n maatalouspolitiikan päämäärien mukaisesti pitämään edullisena kuluttajille.

Viljelijällä on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa hintaan, joka tuotteesta maksetaan. Samaan aikaan maataloudessa käytettyjen tuotantopanosten hinnat ovat nousseet voimakkaasti. Ala ei kestä loputtomasti kannattavuuden äärirajoilla.

Kotimainen ruuantuotanto on tärkeää ja sitä tehdään Satakunnassakin suurella ammattitaidolla. Poikkeustilanne nosti keskusteluun huoltovarmuuden ja sen, miten tärkeää on oman ruuantuotannon korkea omavaraisuusaste. Toistaiseksi kenenkään ei ole tarvinnut miettiä, riittääkö kaupassa kotimainen ruoka.

Kasvukausi on meillä vain kerran vuodessa. Kotimaisen tuotannon määrä ja vihannesten ja marjojen saatavuus riippuu paljon siitä, millainen sää sattuu olemaan ja miten työt sujuvat sadonkorjuun aikana. Viljelijät pyrkivät tuottamaan riittävästi hyviä ja laadukkaita elintarvikkeita kaikenlaisissa olosuhteissa.

Toivon, että yhä useampi valitsee kaupassa suomalaisen tuotteen ja työvoimaa vailla olevat tilat löytävät riittävästi sitoutuneita työntekijöitä ja tarpeeksi ajoissa. Yhteistyöllä voimme selättää korona-ajankin vaikeudet.

Anna-Kaisa Jaakkola